|
Etusivulle | Blogisivulle |
|
Asioita ja ajatuksia
viikolla 11/2010 |
| 18.3.2010 | Kirjoittaja: Jukka Majala, vapaa-aikaohjaaja |
|
Kevättuulahdus pyyhkäisee
Edeltävä viikko on merkinnyt
nuorisotoimessa muutosten ja uusien tuulien aikaa. Uuden
nuorisotilan avajaisia vietettiin vanhassa kivikoulussa ja
vanha Nuoppari jää historiaan, palveltuaan nuorisotalona yli
neljännesvuosisadan. Monta tarinaa mahtuu niihin vuosiin:
nuoruuden iloja ja suruja, mutta myös varmaan monta
rakkaustarinaa… Viime viikon perjantaina aloitettiin yhteiskoululla Kohtaamispaikka-toiminta. Toimintaa pyöritetään kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiden sekä sosiaalityöntekijän voimin. Kohtaamispaikka toimii kirkonkylän koulun 5-6 –luokkalaisille, yhteiskoulun 7-9–luokkalaisille ja lukiolaisille, ja sinne voi tulla keskustelemaan muistakin kuin kouluun liittyvistä asioista vuorossa olevan työntekijän kanssa. Toiminta avaa ja mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön koulun kanssa. Muutokset ovat muutenkin heilutelleet vapaa-aikatointa. Henkilöstöresurssien vähentyessä ja tehtäväkokonaisuuksien kasvaessa tulee keskittyä työssä kaikkien olennaisempaan: perustehtävään. Kaikkia asioita ja tehtäviä ei voida toteuttaa samalla menetelmillä kuin aiemmin. Syntynyt tilanne antaa mahdollisuuden uuden toimintatavan ja –ajattelun kehittymiselle. Onneksi paikkakunnan nuorisotyötä tekevät toimijat ovat tehneet pitkään yhteistyötä: toimintatavat ja –muodot ovat selvillä. Parhaillaan on liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten hakuaika meneillään. Vapaa-ajanlautakunta uudisti avustusperusteita edellisessä kokouksessaan. Avustusten uudistaminen tarjoaa mahdollisuuden uusien kansalaistoiminnan painopisteiden määrittämiseen, avustusten tarkoituksenmukaisempaan kohdentamiseen sekä palkitsemisesta toiminnan ohjaukseen siirtymiseen. Avustusperusteista puolet tulee toiminnasta, toinen puolikas laadusta ja taloudesta. Maanantai-iltana koululla luennoinut psykologi Keijo Tahkokallio kertoi havainnollisesti kasvatustyöstä, ja siitä kuinka se voidaan tehdä helpoksi. Päätän kirjoituksen hänen ajatuksiinsa: Tehdään kasvatustyötä ilolla ja nauttien. |
|
|
|
|
|
© Ruoveden kunta 09.09.2010 |
|