|
Etusivulle | Blogisivulle |
|
Asioita ja ajatuksia
viikolla 13/2010 |
| 29.3.2010 | Kirjoittaja: Markku Raiskinmäki, kunnanjohtaja |
|
Ruovesi tarvitsee myös kukoistuksen käsikirjoituksen Professori Pekka Himanen luovutti maaliskuussa hallitukselle Suomen 2010 -luvun henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin tekijöitä analysoivan visiotyönsä Kukoistuksen käsikirjoitus. En ole Himasen visiota lukenut. Aion sen kuitenkin tehdä. Kiinnostavaa on kuitenkin ollut lukea, miten visiota on arvosteltu ja mitä vision arvostelu kertoo meistä suomalaisista. Raportin läpäisevä positiivinen asenne tuntuu olleen arvostelijoille liikaa. Se kun kritiikin esittäjien mielestä kertoo realismin puutteesta, jonka seurauksena visio ja sen esittämät kärkitoimet on helppo rytätä. Hyvinvointipalvelujen järjestäminen kuntalaisille on kunnan tärkein perustehtävä. Taloudellisen tilanteen heikentyessäkään sen täyttämisestä ei pidä tinkiä. Leikkaamisen sijaan pitää löytää keinot hyvinvointipalvelujen uudistamiselle. Tätä professori Himanenkin visiossaan esittää. Käytännön työssä tämä tarkoittaa makuuttamisen sijaan kuntouttamista ja pillereiden sijaan virkistämistä. Tärkeintä on kuitenkin motivoida kuntalaiset sairauksia aiheuttavien elämäntapojen muuttamiseen. Politiikassa tämä tarkoittaa sitä, että syyllisten hakemisen sijaan keskitytään syiden ja parannuskeinojen etsintään. Muutoksen vauhdittamiseksi kepin sijasta on tarjottava porkkanaa. Tulokset eivät näy hetkessä, mutta vaikuttavat pysyvästi. Kunnallisvaalien jälkeen alkanut valtuustokausi on poliittista yhteistoimintaa ajatellen aina ongelmallinen varsinkin silloin, kun väki valtuustossa vaihtuu. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että valtuustokauden aikana särmät hioutuvat ja päästään vuorovaikutteiseen ongelmia analysoivaan keskusteluun. Tästä kumpuaa positiivinen ajattelu.
|
|
|
|
|
|
© Ruoveden kunta 09.09.2010 |
|