Etusivulle | Blogisivulle
 
Asioita ja ajatuksia viikolla 18/2010
 
22.4.2010 Kirjoittaja: Toni Leino, talousjohtaja
   

Route 66:n varrella

Kulttuurin puolesta Ruovedellä katsotaan usein pitkälle historiaan taaksepäin Gallen-Kallellaan, Runebergiin, Merikantoon ja aina Antti Lieroiseen asti. Mutta mihinkä Ruovesi nykyisessä tai lähivuosikymmenten populaarikulttuurissa asettuu?

Niin sanottu Route 66 on elokuvien ja musiikin perusteella kansainvälisesti tai ainakin länsimaissa ehkäpä maailman tunnetuin valtatie. Mukavahan sellaisen kuuluisuuden varrella on täällä asustella. Bobby Troupin alkuperäisestä Route 66 kappaleesta Jussi & the Boys on tehnyt parikin suomennettua versiota, ensimmäisen jo 1964. Juice Leskiselläkin on kuulemma kappale nimeltä Jäminkipohja boogie.

Kjell Westön uusimmassa kirjassa pääosassa tapahtumapaikkana on arvatenkin Helsinki. Kaksi muuta tarinan kannalta merkittävintä paikkaa ovatkin sitten vaatimattomasti Tukholma ja Ruovesi. Hyvässä suurkaupunkien seurassa Ruovesi on tässäkin yhteydessä.

Elokuvakohtauksiakin on paikkakunnalla kuvattu. Näistä tunnetuimpina ainakin F.E. Sillanpään romaaniin perustuvaa ”Elokuu” Muroleen kanavalla ja myöhemmin Pekka Parikan ”Talvisotaa” Mustajärvellä.

Musiikkia Ruovesi ry. sen sijaan on tuonut Ruovettä esille tapahtumissaan musiikkipitäjänä järjestämällä paikkakunnalle vuosittain esiintymään klassisen- ja kamarimusiikin huippuja. Kuka tietää minkä kulttuurin tai taiteen saralla Ruovettä seuraavaksi sivutaankaan?
 
© Ruoveden kunta
09.09.2010