Ruokapalvelun tehtävänä on tukea eri hallintokuntien ydintehtävän
onnistumista tuottamalla ruokapalvelut koulu- ja perusturvatoimelle sekä
henkilökunnalle.
Ruokapalvelun tavoitteena ja lähtökohtana on tuottaa laadukkaita
ateriapalveluita kaikille asiakasryhmille.
Ruokapalveluyksikkö
Ruoveden kunnan ruokapalveluista vastaa
ruokapalveluyksikkö, joka on perustettu vuonna 2006.
Ruokapalvelut vastaa kunnan koulujen, päiväkodin, terveyskeskuksen sekä
vanhainkodin ruokapalveluista.
Ruokapalveluita tarjotaan seitsemässä toimipisteessä joista
valmistuskeittiöitä on kuusi. Päiväkodin keittiö toimii jakelukeittiönä,
ateriat toimitetaan yhteiskoulun keittiöltä. Lisäksi ruokapalvelut
toimittavat aterioita ryhmäperhepäiväkoteihin sekä vanhusten
kotiaterioita.
Vuosittainen tuotantomäärä on noin 280 000 ateriaa.
Ruokapalveluyksikkö hoitaa myös kunnan tilaustarjoilutoimintaa.
Ruokapalveluita tuottaa osaava ja
ammattitaitoinen henkilöstö. Vakituisia työntekijöitä on 19.
Yhteiskoulun, vanhainkodin ja terveyskeskuksen keittiöiden toiminnasta
vastaa ruokapalveluesimies.
Ruoveden kunnan ruokapalvelussa on käytössä kuuden viikon kiertävä
ruokalista. Ruokalistan laadinnassa otetaan huomioon asiakkaiden
toiveet, kouluruokasuositukset, uudet sairaalaruokasuositukset sekä
taloudelliset ja toiminnalliset tekijät. Ruokalistaa uudistetaan
vuosittain mm. asiakaspalautteiden pohjalta.
Ruokalistasuunnittelussa, raaka-ainevalinnoissa ja ruuanvalmistuksessa
kiinnitetään erityistä huomiota suolan ja sokerin määrään, rasvan
laatuun ja määrään sekä kuidun runsaaseen käyttöön.
Elintarvikehankinnat tehdään toimittajien kanssa tehtyjen sopimusten
pohjalta. Ruokapalveluyksikkö tekee 2+1 vuoden
elintarvikehankintasopimukset yhteistyössä Virtojen kanssa.
Kouluilla on tarjottu maksullista välipalaa vuoden 2009 alusta alkaen.
Ruokalista 2011-2012
(pdf)
Ravitsemus
Lasten ja nuorten ravitsemussuositukset
toteutuvat, kun ateriat nautitaan suunnitellun mukaisesti
kokonaisuutena: pääruoka, peruna/riisi/pasta, salaatti, leipä, levite,
maito/piimä.
Oppilaat kokoavat koululounaan itse linjastosta päivän
ateriakokonaisuudesta.
Ajoittain käytetään lautasmallia muistuttamaan oikeaoppisesta
ateriakokonaisuudesta.
Terveyskeskuksen ruokapalvelut toimitetaan keskitetyn jaon kautta.
Ateriat toimitetaan keittiöstä valmiina lautasannoksina osastoille.
Ruokapalveluiden tavoitteena on vastata tuloksekkaasta toiminnasta ja
sen kehittämisestä yhteistyössä tilaajan, asiakkaiden, eri palveluiden
ja henkilöstöryhmien kanssa.
Ruokapalvelupäällikkö
Vastuualueet:
- kunnan ruokapalveluiden
kokonaissuunnittelu, ohjaus ja seuranta
- ruokapalveluihin liittyvien
hankintojen suunnittelu, sopimusten teko, täytäntöönpano ja seuranta
- ruokapalvelutilojen
saneeraushankkeiden suunnitteluun ja kalustamiseen osallistuminen
sekä toteuttaminen
- ruokapalveluhenkilöstöasiat.
Ruokapalvelupäällikön toimisto
sijaitsee sivistysosaston yläkerrassa.
Yhteystiedot:
- ruokapalvelupäällikkö: p. 03 4861 425, 040 7871 425, Ruovedentie 32
- ruokapalveluesimies, yhteiskoulu:
Eija Hummastenniemi, p. 03 4861 409, 040 7861 409, Kuruntie 6
- ruokapalveluesimies,
terveyskeskus: Marja Kekki, p. 03 4861 442, Ruovedentie 56
- vs. ruokapalveluesimies,
vanhainkoti: Tiina Tenkanen, p. 03 4864 602, Pöytäniementie 175
|