Veden alle joutunut voi menehtyä hapen
puutteeseen vedettyään vettä keuhkoihinsa.
Tukehtuminen voi johtua myös
kurkunpään kouristustilasta, joka estää sekä ilman pääsyn että veden
joutumisen keuhkoihin.
Suomessa vesi on kesälläkin kylmää, joten
ruumiinlämpö laskee nopeasti ja samalla solujen hapentarve vähenee.
Elvytyksen onnistumismahdollisuudet ovat tällöin paremmat kuin useissa
muissa elvytystilanteissa.
Hukkuvan saaminen pois vedestä vaatii nopeutta
ja harkintakykyä.
Parhaiten veden varaan joutunut voidaan pelastaa
ojentamalla hänelle jotain kättä pitempää.
Hukkuva takertuu yleensä
ensimmäiseen käteen osuvaan esineeseen.
Tämä on syytä muistaa yritettäessä
pelastaa hukkuvaa uimalla. Häneen on aina tartuttava takaapäin, jottei hän
veisi auttajaa mukanaan veden alle.
Vain hyvä uimari pystyy pelastustoimiin
ja hänenkin on syytä ajatella omaa turvallisuuttaan.
Kun hukkuva on jo vajonnut veden alle, eikä
hengitä, aloitetaan puhalluselvytys mahdollisimman nopeasti.
Vain erittäin
vahva uimari pystyy uidessaan puhaltamaan ilmaa pelastettavan keuhkoihin.
Tavallisesti voi aloittaa elvytyksen heti, kun on saanut uhrin pois vedestä.
- Mikäli syke ei tunnu kaulavaltimolta, aloitetaan heti
puhallus- ja
paineluelvytys ja sitä jatketaan keskeytyksettä.
- Veden alla ollut toimitetaan aina hoitoon. Vaikka hän virkoaisikin nopeasti, keuhkoihin
joutunut vesi voi aiheuttaa potilaalle myöhemmin hengenvaaran