AHTO LUUTOSEN
ELÄMÄNVAIHEITA

Etusivulle

Ahto Luutonen syntyi Ruoveden Visuveden kylän Koivulassa 10.9.1891. Hänen isänsä maakauppias Antti Luutonen polveutui Korpulassa asuneista Gröneistä ja äidin Elsa Marian sukujuuret olivat Visuveden talon ensimmäisissä isännissä. Ahto oli nuorin perheen kahdeksasta lapsesta.

Kuva: Luutosen suku
Hän kävi kaksi vuotta kansakoulua Visuvedellä ja meni sen jälkeen Tampereen Klassilliseen Lyseoon, josta vuonna 1914 valmistui ylioppilaaksi. Vuonna 1919 Ahto Luutonen valmistui puutarhuriksi Lepaan Puutarhaopistosta. Hän työskenteli eri paikkakunnilla, mm. Kultarannassa presidentti Ståhlbergin aikana, kunnes siirtyi Visuveden Kaivoksen taloon 1920-luvun loppupuolella ja vuonna 1932 Pekkalan kartanon puutarhuriksi, missä oli eläkeikään saakka.

Kotiseutuharrastus oli pitkälti kodin perintöä, sillä perheen isä oli erityisen kiinnostunut oman paikkakunnan vaiheista ja tapahtumista. Antti Luutosella oli myös varsin laaja kirjakokoelma, joka nykyään on Ruoveden kirjaston hallussa. Virikkeitä tuli myös äidiltä, joka piti ruokalaa ja majoitti kesäasukkaita. Oppikoulussa opettajat antoivat kesäajaksi tehtäviä, jotka sisälsivät mm. paikannimien tallentamista. Luutonen alkoi kirjoittaa muistiin myös muunlaista muisti- ja perimätietoa, joiden pohjalta hän laati kirjoituksia ja pakinoita eri julkaisuihin.

Ahto Luutosen ensimmäinen kirjoitus julkaistiin Ruovesi-lehdessä vuonna 1920 ja valtaosa Luutosen artikkeleista onkin luettavissa Ruovesi-lehden vuosikerroista. Toimiessaan Visuveden Nuorisoseurassa hän tallensi muistitietoa Visuveden Kaiut -lehteen. Hän oli myös Ruoveden Joulun ja Kotiseutu-lehden avustaja. Osan keräämästään aineistosta hän lähetti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Luutonen teki merkittävän työn kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana. Hänen lehtikirjoituksensa ja muistelmansa yli kuuden vuosikymmenen ajalta sisältävät suuren määrän paikkakunnan historiaa. Lisäksi Luutonen oli merkittävällä tavalla mukana Ruoveden kotiseutumuseota rakennettaessa ja esineistöä kerättäessä. Hänen ansiotaan on myös vanhan kivikautisen asuinsijan löytyminen Visuvedeltä.

Vuonna 1973 Ruovesi-Säätiö julkaisi kokoelman Aikaisempien aikojen muistoa Ruovedeltä. Se sisältää pääasiassa Visuveden Kaiussa ja Ruovesi-lehdessä julkaistuja kirjoituksia Yhdessä Aarne Koiviston kanssa Luutonen kirjoitti kirjan Ruoveden kirkon rakennusvaiheet (1928).

Ahto Luutonen kuoli Ruovedellä 27.7.1983.

Sivun alkuun