SIIKANEVA

Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelukohde. Se on myös tärkeä opetus-, tutkimus- ja matkailukohde. Siikanevan pinta-ala on kaikkiaan 1560 hehtaaria, mutta lukuisten suon ympäröimien metsäsaarekkeiden vuoksi turvemaiden ala on pienempi, 1215 hehtaaria. 
Siikanevalla on sekä keidas- että aapasuota
.Suossa erottuu varsin selvänä kaksi erillistä osaa, jotka eroavat toisistaan mm. turvevarojensa, syvyyssuhteiden ja vesitalouden perusteella. Näiden erityisen arvokkaiden luontotyyppien lisäksi sieltä löytyy puolentusinaa muuta luontotyyppiä.   Alueesta suurin osa on valtion soidensuojelualuetta tai yksityistä rauhoitusaluetta.

Keväällä suon sulaessa paikalle saapuu monenlaisia muuttolintuja ja Siikaneva on aamuisin täynnä ääntä ja elämää. Muuttoaikoina suolla levähtää monia pohjoisiakin lajeja. Vaikuttavin kokemus on suurten lintujen, kurkien, hanhien ja joutsenten muutto huhti - toukokuussa. Lintudirektiivin lajeista Siikanevalla tavataan peräti 19: muun muassa harmaapäätikka, kalasääski, kehrääjä ja pikkusieppo.

Käytännöllisin ja suosituin tapa tutustua Siikanevan alueeseen on polkureitti, joka kulkee avosuolla pitkospuita pitkin ja metsäsaarekkeissa polkuja pitkin. Koko reitti on pituudeltaan n. 6 km. Polkureitti kulkee itäosan aarnialueen läpi, ja sitä seuraamalla ei joudu länsiosan yksityismaiden luonnonsuojelualueelle, jossa liikkuminen on kielletty 1.4. - 15.7. välisenä aikana. Aarnialueella liikuttaessa tulen sytyttäminen ja leiriytyminen on kielletty. Alueen kiinnostavimpiin osiin pääsee hyvin tutustumaan pitkospuureittiä seuraten, jolloin häiriöt jäävät kaikkein vähäisemmiksi.