Palautevastauksia
- Vastauksia
kysymyksiin
- Kommentteja, tietoja, neuvoja...
Palaute:
Laittaisitteko KAIKKI Ruoveden kunnan (myös
ulkoistetut) palveluiden numerot kunnan omille
sivuille. Etsivä toki löytää, mutta ensin 3 eri
linkin takaa hakeminen ja 6:een eri numeroon
soittelu ennen kuin saa oikean ihmisen saaminen
puhelun päähän, alkaa turhauttamaan. Eräälle
puheluun vastanneista asiasta mainitsin, ja
kommenttina oli, että kun nämä eivät ole kunnan omia
palveluja (YPEK). Mielestäni voisi siitä huolimatta
laittaa suorat numerot (ja päivittää ne mahdollisten
muutosten yhteydessä!) kunnan omille sivuille. Ei
ollut ensimmäinen kerta, ja tuskin viimeinenkään,
kun numero on jossain kiven alla.
Vastaus:
Olen täysin samaa mieltä! Monesta eri paikasta
etsiminen on raivostuttavan turhauttavaa! Alkujaan,
kun Ruoveden kunta ulkoisti palveluja - muun muassa
YPEKiin - oli kunnan sivulla myös muutamia suoria
numeroita uusiin kohteisiin. Ei kaikkia, sillä
palveluista ei ollut kuulemma saatavissa listaa,
jossa kaikki pelkästään Ruovettä koskevat tiedot
olisivat olleet omana erillisenä kokonaisuutenaan,
ja siten helposti sijoitettavissa kunnan omille
sivuille oikeisiin paikkoihin. Tiedot olisi siis
pitänyt poimia erikseen yksi kerrallaan eri
sivuilta. Pääongelma syntyi kuitenkin päivityksestä,
sillä numeroiden tai henkilöiden muuttuessa, ei
uusia tietoja saatu automaattisesti, vaan ne olisi
useimmiten pitänyt aavistaa ja kysyä. Palvelun
tarjoaja ilmoitti silloin, että tiedot on syytä
Ruoveden kunnan sivuilla linkittää palvelun
tarjoajan sivulle, koska silloin tiedot ovat
ajantasaiset. Jos kyseisten palvelujen yhteystiedot
ovat palveluntarjoajan, esim. YPEKin sivuilla
hankalasti löydettävissä ja oikea kohde löytyy vasta
monen mutkan jälkeen, siitä on syytä ilmoittaa
heille. Samalla sinne voi esittää toivomuksen
numerojen saamisesta myös Ruoveden kunnan omille
sivuille - ehkäpä silloin saamme tarvittavat tiedot
ja myös päivitykset omillekin sivuillemme. Olen
lähettänyt palautteestasi kopion myös YPEKiin -
toivottavasti palvelu paranee. (11/11)
Palaute:
Ruoveden internet etusivuilta ei löydy kierrätyskeskusta. Kun
etusivulla ei ole hakutoimintoa, sitä ei millään löydä. Olisi hyvä
että kierrätyskeskus löytyisi.
Vastaus:
Kierrätyskeskus löytyy kunnan sivuilta sekä linkistä Ympäristö että
linkistä Elinkeinot ja yritykset -> Yritykset. Etusivulla sille ei
ole tilaa, ja valitettavasti kunnan etusivulla joskus ollut
hakutoiminto on lakannut toimimasta, kun palvelun tarjoaja poisti
sen valikoimistaan. Kierrätyskeskus löytyy kyllä Googlen-haulla
kirjoittamalla hakukenttään sanat kierrätyskeskus Ruovesi. (9/11)
Palaute: Onko
kansalaisopisto lakannut? Tietoja opetuksesta ei löydy verkosta
kunnan sivuilta.
Vastaus:
Toki löytyy! Ruoveden Opiston tiedot löytyvät Ruoveden kunnan
sivuilta osoitteella:
http://www.ruovesi.fi/sivistys/opisto/ruovedenopisto.htm. Samaan
paikkaan pääsee kunnan etusivulta linkkipolkua: Sivistystoimi ja
koulutus -> Koulutoimi -> Ruoveden Opisto. (1/11)
Palaute:
Minkälainen ohjelma on
juhannuksena? Onko esiintyjiä laivarannassa? Ohjelmalistassa on
hypätty juhannuksen yli kokonaan?
Vastaus:
Ruovedellä keskitytään kunnan ja yhdistysten toiminnoissa
heinä-elokuun tapahtumiin. Laivarannassa palvelee Katriina-laiva.
Tiedusteluja ohjelmasta saa Särkisiltä p. 050 597 7999.
Juhannuskaupunki Virrat taas panostaa Juhannuksen ajan ohjelmaan.
Näin teemme naapurikuntamme kanssa yhteistyötä painottamalla
tapahtumiemme ajoituksia.
MK (4/10)
Palaute:
Miten mahtaisi Arvo Rahola suhtautua Ruoveden noitaimagoon? Sivuillanne on
kauniisti laulu, jossa ylistetään Luojaa... Samaan aikaan kunta on kerännyt
noitia ja puoskareita ympäri maata. Lienee Ruovedestä tullut pakanallinen
kunta, kun noitia ja pahuutta noin suositaan. (8/09) Vastaus: Ruoveden Noitakäräjät ja Noitien yö ovat teematapahtumia,
jotka tuskin ovat tekemisissä pahuuden kanssa, kyse lienee enemmänkin
vanhoista tarinoista, joista on muotoiltu viihdyttäviä ja vetäviä
kesätapahtumia, näytelmiä, joissa yleisö saa olla mukana.
Noitakäräjäviikonloppuun kuuluu markkinatapahtumien lisäksi muun muassa
Levähdä ja hiljenny -musiikkitapahtuma kirkossa sekä Kesäasukkaitten
kirkkopyhän hartaus ja messu, ja Noitien yön jälkeisenä sunnuntaina kirkossa
on myös normaali jumalanpalvelus, joihin jokaiseen yleisö on yhtä
tervetullutta kuin muihinkin tapahtumiin. Ruoveden seurakunta onkin yksi
Noitakäräjien osajärjestäjistä, joten käräjät varmasti saavat ihan
virallisesta suunnasta puhtaat paperit - kirkko tuskin osallistuisi
pakanalliseen tai pahuutta ihannoivaan tapahtumaan. Molempien tapahtumien
pääjärjestäjänä toimii
Ruoveden Perinnetapahtuma ry., muita järjestäjiä ovat Noitakäräjien osalta
seurakunnan lisäksi Väärinmajan kylätoimikunta, Muroleen Kylät ry.,
Runoilijantie Oy, Salonkilaiva Katarina, Ruoveden kunta, ja Noitien yössä
Runoilijantie Oy, Salonkilaiva Katarina, Ruoveden Lions Club, Haapasaaren
lomakylä, Ruoveden Yrittäjät ja Ruoveden kunta.
Palaute:
Ymmärtämäni mukaan palvelut tulevat olemaan puutteelliset tänä kesänä
laivarannassa. Mistä postikortteja, esitteitä, jäätelöä jne.?
Vastaus:
Ruoveden laivarannassa on hyvä laituriterassi,
josta saa kahvia ja muita virvokkeita. Siellä on myös sekä jäätelö- että
grillikioski sekä kauppa-auto. Matkalaisia palvelevat myös Ruoveden keskustan yritykset -
matkaa rannasta keskustaan on kuutisensataa metriä.(5/09)
Palaute:
Kuulin huhua että Noitarock on siirretty syksyyn ja jäähalliin, jos näin on
pieleen menee. Noitarock sinne mihin se kuuluu. PV
Vastaus:
Noitarock-tapahtuma on siirtynyt heinäkuusta elokuuhun, ei siis syksyyn:).
Tapahtuma järjestetään Noitien yön yhteydessä perjantaina 21.8. Yhtenä syynä
tapahtuman siirtymiselle on se, että heinäkuussa on Suomessa varsin runsaasti
erilaisia musiikkitapahtumia, joissa käy osittain samaa yleisöä. Jotta
kaikilla olisi mahdollisuus osallistua haluamiinsa tapahtumiin, ei kannata
järjestää päällekkäisiä tapahtumia. Tapahtuman järjestämistä sisätiloissa taas
puolestaan puoltaa säätila - useat sateiset heinäkuiset Noitarockit ovat
pudottaneet tapahtuman kävijämääriä aika reippaasti... (3/09)
Palaute:
Onko näin että noitakäräjiä ei järjestetä vuonna 2009? Ainakaan
tapahtumakalenterissa ei ole mitään mainintaa. Ja noitarock näyttäisi olevan
elokuussa. Kyösti. Vastaus:
Noitakäräjät järjestetään myös vuonna 2009. Käräjien ajankohta on
yleensä heinäkuun 1. tai 2. viikonloppu. Tiedot Ruoveden nettisivujen tapahtumakalenteriin
tulevat kulttuuri- ja vapaa-aikatoimistosta, ja varmasti Noitakäräjätkin
sivuille
ilmestyvät heti, kun ko. tieto tulee. Kunnan tapahtumatietoja kerätään
kesäesitettä varten vuoden alussa, joten useat tapahtumatiedot tulevat
julkisuuteen vasta, kun kesäesitteeseen tulevat tapahtumat on ilmoitettu
vapaa-aikatoimistoon. Noitarockista tuo ajankohtailmoitus on tullut, ja se on,
aivan oikein, elokuussa, Noitien yön yhteydessä. (1/09)
Palaute:
Mielestäni Ruoveden kunnasta puuttuu keskusta-alueelta kahvila, joka voisi
olla auki myös viikonloppuisin. Toki on olemassa Kukkapaikka, mutta
matkailullisesti hiukan kaukana linja-auto yhteyksistä. Olisi miellyttävämpää
turisteille, kun olisi edes yksi siisti kahvila, jossa matkustajat voisivat
odotella bussia matkatavaroidensa kera. Saattaisipa siellä viikonloppuisin
turista pappoja, mummoja, ja perheitäkin. Monitori on tuottanut palveluita
hyvin ja asiakkaita on riittänyt - onko tuhoon tuomittu ajatus laajentaa
toimintaa kattamaan myös avoimet ovet viikonloppuisin? Paikalliset tuottajat
pääsisivät paremmin esiin ja matkustavaiset ihmiset olisivat tyytyväisiä, kun
olisi edes joku paikka missä istua kahvilla lämpöisessä siistissä, asiakasystävällisessä, ja
entuudestaan tunnetussa paikassa, missä on hyvä palvelu.
Vastaus:
Keskustan alueella sijaitseva, ja viikonloppuisin auki oleva kahvila olisi
varmasti palvelu, jota tarvittaisiin. Tällaisen palvelujen tarjoajat ovat
kuitenkin yksityisiä yrittäjiä, eivät kunnan henkilökuntaa. Uusien palvelujen
järjestämisestä ja aukioloista kannattaa keskustella suoraan alan yrittäjien
kanssa, esim. Monitorin henkilökunta osannee vastata aukioloaikojensa
pidennysehdotukseen parhaiten. (1/09)
Palaute:
Kuinka suuressa määrin otatte päätöksiä tehdessänne huomioon ympäristölait,
-asetukset, -säädökset, -suositukset ym.? Kuka kunnassa viimekädessä vastaa
tehdyistä päätöksistä? Vastaus: Kunnassa ympäristötarkastaja ja
rakennustarkastaja vastaavat osaltaan yllä mainittujen lakien,
asetusten ym. noudattamisesta. Viime kädessä päätöksistä vastaa
ympäristölautakunta, jonka puheenjohtaja on Marcus Hackman. (4/07)
|
|