tallilogo.GIF (5597 bytes) RUOVEDELLE RATSASTAMAAN

Ruoveden Ratsutalli sijaitsee Ruoveden kirkonkylän tuntumassa aivan kantatie 66:n varressa n. 70 km Tampereelta pohjoiseen.

Ruoveden Ratsutalli Oy on pian kymmenen vuoden ajan pitänyt ratsastuskoulua Ruovedellä ja vuodesta -96 myös Tampereen Ratsastuskeskusta.

Tallilla on osaava, koulutettu henkilökunta, kolme ratsastuksenopettajaa ja hevosenhoitajia sekä n. 45 koulutukseltaan helppo B - vaativa B tasoista ponia ja hevosta.

Toiminta Ruovedellä on näihin päiviin asti keskittynyt lähinnä ratsastusleirien pitoon. Vuosittain pidetään kymmenisen leiriä, alkeiskurssista rippikoululeiriin, kenttäleiristä sennujen viikonloppuvaellukseen - ja kaikkea siltä väliltä.

kar.GIF (19459 bytes)
Leiritoimintaan meillä on loistavat puitteet: talli sijaitsee aivan Näsijärven rannalla, joten niin leiriläisten kuin hevostenkin on helppo käydä virkistäytymässä tarpeen tullen. Majoitus järjestyy pääosin kahden hengen lämmitettävissä aitoissa ja tilava hirsitalo takaa tasokkaat ruokailu- ja sosiaalitilat. Rannassa oleva sauna on myös leiriläisten käytössä.
Kauniiden maisemien ja mahtavien maastojen, kymmenien metsäteiden ja polkujen, lisäksi meillä on iso kenttä, maneesi ja hyvä estekalusto sekä vaativantason maastoesterata, jolla on ratkottu mm vuosien -94 ja -95 SM-kenttäratsastusmestaruudet.
Kesällä -99 vanha tallirakennus saneerattiin kokonaisuudessaan, ja nyt on hevosillakin ensiluokkaiset asumismukavuudet runsaiden tarhojen ja kesäajan suurten laitumien lisänä.

Tietenkin tallilla toimii myös ratsastuskoulu eritasoisine ratsastusryhmineen. Myös pieniä "tallikisoja" pidetään, jotta ratsastajat saisivat tuntumaa kilpailutilanteisiin. Erilaiset tapahtumat ja merkkisuorituskurssit kuuluvat myös ohjelmaan.