A

Ympäristölupa ja rekisteröinti

Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa (ympäristölupa). Ympäristöluvan vaativat ja rekisteröitävät toiminnat on säädetty ympäristönsuojelulain liitteissä.

Ympäristölupa tarvitaan myös laitosluetteloissa tarkoitettuun, mutta niitä vähäisempään toimintaan, mikäli toiminta sijoittuu tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle ja toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumisen vaaraa.

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja pilaantuminen voidaan ehkäistä. Luvanvaraista tai rekisteröitävää toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. 

Ympäristöluvan hakeminen

Lupahakemus on tehtävä toimivaltaiselle lupaviranomaiselle kirjallisesti. Viranomaisen pyynnöstä on toimitettava lisäkappaleita hakemusasiakirjoista, jos se on tarpeen asian kuuluttamisen tai lausuntojen pyytämisen vuoksi.

Hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista.

Lupaviranomaisia ovat kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset (Ruovedellä ympäristölautakunta) ja aluehallintovirastot, jotka toimivat valtion ympäristölupaviranomaisina. Ympäristölupaviranomainen määräytyy toiminnan luonteen ja laajuuden perusteella. Toimivallasta säädetään ympäristönsuojelulaissa (527/2014) ja ympäristönsuojeluasetuksessa (713/2014).

Ympäristöluvan hakeminen ja hakuohjeet. 

Hakemuksen käsittely ja lupaharkinta

Ympäristölupaviranomainen tiedottaa hakemuksesta kuulutuksella ja pyytää lausuntoja muilta viranomaisilta. Muistutuksia hakemuksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen) sekä yleistä etua valvovat viranomaiset. Muilla kuin asianosaisilla on oikeus esittää mielipiteensä hakemuksen johdosta. Kuultuaan lausunnoista ja muistutuksista hakijaa lupaviranomainen tekee asiassa päätöksen. 

Ympäristöluvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, ettei toiminnasta aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai kohtuutonta rasitusta naapurille. Ympäristöluvassa annetaan tarvittavat määräykset toiminnan aiheuttamista päästöistä ja niiden rajoittamisesta, jätteistä ja niiden synnyn vähentämisestä, toimista häiriötilanteissa sekä tarvittavia muita määräyksiä, joilla ehkäistään pilaantumisen vaaraa

Lupapäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja tämän päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lupahakemuksen käsittelystä peritään hakijalta maksu.

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.10.2017 (pdf)