A

Musiikkia Ruovesi

Vuonna 2006 kahdella konsertilla alkuun ponnistanut kamarimusiikkifestivaali Musiikkia Ruovesi on vuosien aikana laajentunut merkittäväksi kesätapahtumaksi Pirkanmaalla – se houkuttelee  yleisöä myös maakunnan ulkopuolelta. Nykyisin festivaali tarjoaa kesäisin kymmenisen konserttia, joissa esiintyvät sekä koti- että ulkomaiset eturivin muusikot.

Kamarimusiikkifestivaalin taustaorganisaatioksi perustettiin vuonna 2007 Musiikkia Ruovesi ry, jonka perustajajäseniä olivat kapellimestari Okko Kamu, huilutaiteilija Anna Aminoff sekä Pekkalan kartanon isäntäpari Marcus ja Anne Hackman. Festivaalin taiteellisena johtajana toimi vuoteen 2015 asti Okko Kamu. Häntä seurasi toimessa Anna Aminoff. Musiikkia!Ruovesi -yhdistyksen sihteerinä ja festivaalin toiminnan organisoijana toimi vuoteen 2015 asti Anne Hackman, jonka jälkeen toiminnanjohtajaksi valittiin Susanna Ertolahti-Mertanen.

Festivaalin yksi pääajatuksista on hyödyntää Ruoveden ainulaatuista, luonnonläheistä kesäympäristöä viemällä kamarimusiikkia myös tavallisuudesta poikkeaviin ympäristöihin ja kunnassa oleviin hyväakustisiin tiloihin. Yleisön kynnys konsertteihin tulemiseen on pyritty pitämään matalana. Vuosien aikana konsertteja on järjestetty kirkosta talliin: konserttipaikkoina ovat olleet Pekkalan kartanon vanha tallirakennus ja Thesleff-sali, Muroleen, Kurun, Virtain ja Ruoveden Sofia Magdalenan kirkot, Ruoveden seurakuntasali, seurantalo Sointula sekä kylätalo Tapiola.

Festivaalin historiasta nousee erityisesti esille kesä 2011, jolloin Okko Kamu sai idean kutsua kapellimestarikollegansa kamarimusisoimaan. Kaikki kutsutut innostuivat lähtemään mukaan, vaikka monet eivät olleet soittaneet alkuperäistä soitintaan vuosiin. Tiettävästi maailman ensimmäisessä kapellimestareiden ensemblessä viulua soittivat Kamun lisäksi Jukka-Pekka Saraste, John Storgårds, Pietari Inkinen, alttoviulua Sakari Oramo ja Jan Söderblom, selloa Susanna Mälkki, Hannu Lintu ja Samuli Kokko sekä pianoa Leif Segerstam ja Ralf Gothóni. Liput tämän orkesterin konsertteihin myytiin loppuun muutamassa sekunnissa eivätkä kaikki halukkaat edes mahtuneet mukaan.
Festivaalin pääsy vuonna 2015 Finland Festivals -kattojärjestön alle on tuonut tapahtumalle lisää painoarvoa ja laajempaa näkyvyyttä sekä koti- että ulkomailla. Ruovedeltä kotoisin oleva, nykyinen kesäruovesiläinen Anna Aminoff on sitkeällä toiminnallaan saanut pidettyä festivaalin elinvoimaisena yleisen taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta. Vuoden 2016 festivaalin yleisömäärä oli noin 1400 kuulijaa kymmenessä konsertissa.

Ohjelmatiedot musiikkiaruovesi.fi.

Musiikkia!Ruovesi-logo

 

MATKAILIJAN PALVELUT:
Matkailuinfo, Ruovedentie 5, p. 044 787 1388 (kesäaikana).
Kesäsesongin ulkopuolella
Kunnanvirasto, Ruovedentie 30, avoinna ma–pe 9–15.
Yhteystiedot: 03 486 111 (keskus) | kirjaamo(a)ruovesi.fi.