A

Kunnantalo

Oman kunnantalon rakentamista suunniteltiin Ruovedellä jo 1800-luvun lopulla: kuntakokouksen esimies Alexander Aminoff esitti 1898 rahaston perustamista kunnantalon rakentamista varten. Itse hän lahjoitti  ”Kunnanhuoneen rahastoon” alkupääomaksi 100 markkaa ja vielä myöhemmin 900 markkaa – ostovoimaltaan lahjoitus olisi nykypäivänä yli 25 000 euron luokkaa.

Talorahastoa kasvatettiin muun muassa vapaaehtoisilla lahjoituksilla, erilaisilla keräyksillä ja arpajaisilla, mutta hanke eteni hitaasti. Lopullinen rakentamispäätös tehtiin kuntakokouksessa 27.10.1913. Rakentamispaikaksi esitettiin niin sanottua Hölperin tarhaa, minne kunnantalo sitten valmistuikin 1915. Talon piirustukset tilattiin Tampereelta Heikki Tiitolan rakennustoimistosta, ja rakennusurakan sai hoitaakseen rakennusmestari A. G. Aimo. Rakentajina toimivat paikalliset osaavat hirsirakentajat.

Kunnantalo, piirustus
Rakennusmestari Heikki Tiitolan piirustus: Ruoveden kunnantalo, maantienpuoleinen sivu.

Ensimmäinen kuntakokous uudessa talossa pidettiin 13.9.1915. Tänäkin päivänä Ruoveden kunnanhallitus ja -valtuusto kokoontuvat viraston toisessa kerroksessa sijaitsevassa valtuuston istuntosalissa, jonka kalusto tilattiin Tampereen Puunjalostustehdas Oy:ltä 1450 markan hinnalla. Toisessa kerroksessa on myös kunnan tekninen toimisto. Ensimmäisessä kerroksessa ovat kunnan hallinto- ja taloustoimistot.

Kunnantalo
Ruoveden kunnantalo sijaitsee osoitteessa Ruovedentie 30.